Joululomat on takana ja Hilma on vihdoinkin aloittanut juoksunsa! Koirapuiston urokset olivat osoittaneet suurta kiinnostusta Hilmaa kohtaan jo lauantaina, ja sunnuntaina saimme Eveltä viestin että juoksu on alkanut. Jippii, odottavan pitkä aika on ohitse, ja ensi viikolla on astutuksen aika. Menemme ensi viikonloppuna hakemaan Trasselin meille, ja seuraamme Hilman juoksun etenemistä mikä olisi sopiva päivä astutukseen. Elämme siis jänniä aikoja edelleen! Mutta nyt asiat etenevät ja toivotaan että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan tästä eteenpäin 🙂


Joulun välipäivänä kävimme Jäbän ja sijoituskoiramme Pandan kanssa lonkka- ja kyynärkuvauksissa Vihdissä. Eläinlääkärimme teki taas tarkkaa työtä ja saimme arvion, että Jäbällä lonkat B/B ja Pandalla C/B ja molemmilla kyynärät täysin priimaa eli 0/0. Molempien lonkat olisivat lääkärin mukaan saaneet olla aavistuksen tiiviimmät päästäkseen A-tulokseen, mutta mitään suurempaa huolenaihetta kuvissa ei onneksi näkynyt. Joten ei hätää, kyllä näillä koivilla on sisarusten hyvä porskuttaa menemään! Yllätyksemme oli suuri kun viralliset lausunnotkin saapuivat Kennelliitosta viikossa, eilen sähköpostiin putkahtivat laskut ja lausunnot. Ja arviot pitivät hyvin paikkaansa, tulokset pysyivät SKL:ssa täysin muuttumattomina. Hyvä juttu! Nyt sitten muutkin O-pentujen omistajat, pikkuhiljaa niitä luustokuvauksia voisi alkaa miettimään. Mitään suurta kiirettä asialla ei ole, omassa tahdissa sitten kun aikataulut antavat myöten. Kuvauksissahan koira rauhoitetaan, ja ilta menee yleensä tokkuraista pikku-ukkoja näkevää koiraa hoivaillessa, mutta äkkiä siitä toivutaan. Ja muistakaahan panttiraha, maksamme sovitusti takaisin 100 euron osuuden koirienne kuvauksesta, joten ollaan yhteyksissä.



Muuten täällä menivät lomapäivät leppoisasti ja nyt on palattu taas arjen aherrukseen. Tällä hetkellä pakkanen paukkuu -20 asteen tietämillä, ja koirat nukkuvat tyytyväisinä sisätiloissa. Kyllä ne ulkonakin viihtyvät eikä tassut ihan pienestä palellu, mutta nopeammin tulevat kyllä terassille kärkkymään sisälle pääsyä. Ja Mustikka mukavuudenhaluinen mummomme skippaisi mielellään ulos menon kokonaan, ja viihtyisi sohvalla vällyjen välissä. Lissu taas on ollut viime päivät valeraskausoireiden kourissa, ja hoivaillut vihreää lelusammakkoaan antaumuksella. Ilmeisesti sammakko on hänen tämän kuvitellun pentueensa ainokainen 😉 Lissu kulkee lelu suussa joka paikkaan, ja pesee ja hoitaa tätä pientä vihreää otusta leukansa alla suojassa niin tyytyväisen oloisena. Voi sitä nartun elämää!

Vuosi 2015 laitettiin sitten pakettiin ja vuodesta jäi taas käsiin paljon mukavia muistoja koirarintamalla. Vuosi oli välivuosi pentueiden osalta, mutta oman arkemme piristykseksi meille saapui uusi perheenjäsen, se “väärän rotuinen” schapendoes Pampula. Ja elämä tämän ilopillerin kanssa on ollut hauskaa, on ollut kiva nähdä mitä eroa sen käytöksessä on lammaskoiriin verrattuna. Pampula on itsenäisempi ja omatoimisempi, puuhailee paljon omiaan eikä tarvitse muiden koirien tai ihmisten seuraa samalla tavoin kuin nämä perskärpäsmalliset lammaskoiramme 😀
Kasvatusrintamalla pysyttiin muuten aikalailla tavoitteissa, Mustikkakuonon N-pentue saatiin kokonaan luustokuvatuksi sekä silmätarkastuksiakin ihan hyvin kasaan. Erityisen tyytyväiseksi meidät tekee se, että M ja N pentueista on molemmista kolme koiraa MH-luonnekuvattu ja N-pentueesta kaksi paimennustaipumustestattu. Hieno saavutus – jättimäinen kiitos näiden koirien omistajille, olette kullanarvoisia! Omat suunnitelmamme eivät valitettavasti kaikki mahtuneet kalenteriin, emme suoriutuneet paimennustaippariin Jäbän kanssa, ja Trasselin MH-kuvaukseen emme löytäneet Marinalle ja meille yhteistä sopivaa aikaa. Mutta yritetään uusiksi tänä vuonna ainakin MH:n osalta. Muistutukseksi siis, että ikärajat näihin menevät seuraavasti: MH-luonnekuvaukseen osallituvan koiran tulee olla vähintään 18 kk ikäinen, yläikärajaa ei ole. Paimennustaipumuskokeeseen PAIM-T saavat taas osallistua ainoastaan nuoret koirat, sillä yläikäraja on 24 kk. Tylsä juttu oli myös se, että työkiireiden vuoksi syksylle suunnittelemamme pentutapaaminen jäi väliin. Kalenterissa ei vaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi viikonloppuja ja aika loppui kesken.
Mutta katsotaan mitä vuosi 2016 tuo tullessaan, suunnitelmia on taas jos jonkinmoisia. Lämmin kiitos yhteistyöstä kaikki kasvattiemme ja sijoituskoiriemme omistajat ja ystävät, kasvattajakollegat ja muut tuttavat. Oikein hyvää uutta vuotta 2016! Pidetään lammaskoiramaista menoa yllä ja lippu korkealla. Ja tälle vuodelle ihan varmasti järjestämme myös kunnollisen pentutapaamisen, kunhan katsotaan Hilman pentukuviot ensin 🙂
