Luentoja ja muuta puuhaa Hilman astutusta odotellessa

Ei vieläkään mitään uutta astutusrintamalta! Viikot vierivät vauhdilla ja joulukiireet pukkaavat päälle, mutta Hilmalla sen sijaan ei ole juoksujensa suhteen mitään kiirettä. Viime vuotiseen verrattuna juoksut ovat nyt kuukauden myöhässä, mutta näinhän se menee, kun jotain odottaa niin eipä vaan kuulu! Eipä silti, muutamat viime viikot on olleet niin järkyttävän kiireisiä, ettei yhtään haittaa vaikkei astutus tähän hötäkkään tullutkaan. Joulukuu alkoi rytinällä, ja tuntuu että vapaa-aika on ollut viime aikoina pahasti kortilla. Kaikki viikonloputkin on olleet menoja ja touhuja täynnä, mutta melkoisesti on koirajuttujakin taas mahtunut kuvioon.

Messukeskuksen joka joulukuisilla koiramessuilla pyörähdettiin edustamassa rotuamme Jäbän kanssa. Messuillahan on aina rotutori, josta rotuyhdistykset saavat varata oman osastonsa esittelytarkoitusta varten. Meidän rodulla ei ole vuosikausiin ollut osastoa messuilla, mutta nyt kun olemme saaneet joukkoomme aikaansaavan Lauran, saatiin osasto vihdoin järjesteltyä. Jee, kiitos Laura! Ja hienon osaston Laura meille tekikin 🙂 Tietty mukana olivat myös Lauran koirat Hulda ja Panda, joista varsinkin Hulda jaksoi edustaa reippaana aamusta iltaan molempina päivinä. Postiivista oli, että osastollamme pyöri paljon ihmisiä jotka kehuivat nimenomaan lyhytkarvaisia lammaskoiria kauniiksi, ja kiittelivät kun niitäkin tuodaan esille. Jäbäkin edusti ihan mielellään, mutta toiminnan miehenä olisi kyllä mieluusti halunnut muutakin puuhaa kuin pelkkää istuskelua. Jäbä on sellainen action man 😀

rotutorilla
Rotutorilla Santtu ja Jäbä sekä Laura ja Hulda
Hulda
Kasvattimme Hulda edusti reippaana ja jaksoi olla kaikkien rapsuteltavana
Jäbä
Jäbä kävi myös shoppailemassa

Vanhaenglanninlammaskoirat ry:n syyskokous on myös pidetty ja siellä päätöksiä nuijittiin kokoon ihan urakalla. Tämän vuotinen puheenjohtajamme Minna jatkaa yhdistyksemme luotsaamista eteenpäin myös ensi vuonna. Ja vaikka Santtukin meinasi jo jättäytyä pois hallituksen riveistä, jatkaa hän myös seuraavan kauden. Onnea koko hallitukselle uuteen vuoteen! Lisäksi kokouksessa käsiteltiin jalostustoimikunnan pitkään valmistelema JTO (jalostuksen tavoiteohjelma), tarkennettiin yhdistyksen pentuvälityssääntöjä hieman ja päädyttiin pitämään PEVISA:mme (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) entisellään seuraavat 5 vuotta. Nyt on suomalaisten lammaskoirien virallisemmat asiat taas hoidettuna kuntoon 🙂

Lisäksi Ansku vietti yhden kokonaisen viikonlopun Hyvinkäällä Kennelliiton jalostusneuvojien jatkokurssilla, jossa tulikin taas ajankohtaista asiaa tuutin täydeltä. Asialistalla olivat mm. uusien geenitestien hyödyt ja haitat, rotukohtaisten ohjeet liioitelluista piirteistä ja koiranäyttelyiden vaikutus jalostukseen sekä erittäin kiinnostava aihe roturisteytykset. Antoisa, vaikkakin pitkä viikonloppu täydessä auditoriossa istuskellen. Seuraavana lauantaina oltiinkin schape-kasvattaja Kaisun kanssa kuuntelemassa luentoja whippet-harrastajat ry:n järjestämillä Harrastaja- ja kasvattajapäivillä. Luonteen merkitys jalostuksessa oli tuttua asiaa, mutta luento koiran anatomiasta, rakenteesta ja liikkeistä opetti taas vähän uutta. Kyllähän tässä jo olikin kaikenlaista, eikö nyt jo saisi pitää pari viikonloppua vapaata ja laiskotella – eikös joo 😉

Sainio
Kirsi Sainio: Terveyden ja liioteltujen piirteiden huomioiminen – RKO rotukohteiset ohjeet
h
HaKa-päivien luennolla tuttua mutta tärkeää asiaa
rakenne1
Anatomia ja rakenne onkin sitten asia erikseen

Ja se rento irrotteluhan meillä osataan, kuten kuvista näkyy. Jäbä näyttää ihan konkreettisin esimerkein kuinka hienosti lammaskoira liikkuu. Hyppii, pomppii ja sätkii menemään. Välillä tuntuu että oppiiko tuo vauhtiveikko kohta lentämään 🙂

jäbä3

j

jäbä1

jäbä2