Sadepäivän virallisempia tuumailuja…

Näin sadepäivänä onkin hyvä ottaa pieni katsaus niihin vähän virallisempiin asioihin. Sillä taustalla tapahtuu kaiken aikaa –  mietintää ja suunnittelua tulevan pentueen suhteen sekä muiden virallisten asioiden hoitoa. Viime viikkojen paras uutinen oli, että N-pentueemme isän Pomon (Blockhead’s Your Highness) MyDogDNA-geenitestin tulokset saapuivat. Ja tulokset kertovat isukki Pomosta pelkkää hyvää, Pomo on kaikilta osin terve kuin pukki. Pomon tulokset ovat puhtaat rodusta esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista PCD (keuhkojen värekarvojen toimintahäiriö) MDR1 ja MH (lääkeaineherkkyydet) sekä CA (pikkuaivo-ataksia). Mahtavaa Pomo-iskä, olemme todellakin tehneet hyvän urosvalinnan 🙂

Pomon ja Mustikan pentue on nyt myös kokonaan luustokuvattu, kun Roki kävi kuvauttamassa koipensa. Ja hienot koivet Rokilla onkin, kun tulokset täydellisesti A/A ja 0/0. Eli nyt on koko pentue kuvattuna, eikä tuloksissa ole pätkääkään häpeämistä. Kaikki neljä veljestä Roki, Börje, Luka ja Turo ovat lonkiltaan A/A ja kyynäriltään 0/0. Lonkkaindeksit ovat upeita kun huitelevat 112 – 114 % tienoilla – hienoa pojat! Eikä pentueen narttujen tuloksetkaan jää paljoa heikommiksi, Hilman lonkat B/B ja Huldan B/C ja molempien kyynärät puhdasta nollaa. Kyllä kasvattajien kelpaa nyt hymyillä 🙂 Oikein hurjan paljon kiitoksia vielä kaikille koirienne kuvauttamisesta!

turo
Näin kauniissa maisemissa Nuorgamissa on lomaillut kasvattimme Turo

Hilman astutussuunnitelma etenee myös taustalla omaan tahtiinsa. Hilmalle on nyt varattuna silmätarkastusaika elokuulle vanhalle tutulle silmälääkärille Sari Jalomäelle. Hilma on myös ilmoitettu lokakuussa pidettävään MH-luonnekuvaukseen, ja jos rotuyhdistyksemme järjestää jalostustarkastuksen syksyn aikana osallistuu Hilma siihenkin. Eli asiat ovat aika hyvin järjestyksessä. PCD:n suhteenhan Hilmaa ei enää tarvitsekaan testata, sillä kun molemmat vanhemmat Mustikka ja Pomo on nyt tutkittu terveeksi ei Hilma voi olla taudin kantaja. Juhuu, hieno juttu!

Teimme ehkä hieman rohkealta tuntuvan päätöksen, kun ilmoitimme samaan MH-kuvaukseen myös Töppösen 😉 Katsotaan onko mammanpojasta tosimieheksi, vai pelottavatko haalarihemmot sun muut räminät Töppöstä liikaa. Mielenkiintoista siitä ainakin tulee, sillä voihan olla että Töppönen yllättääkin meidät rohkeudellaan, jota emme tienneet olevankaan. Etukäteen on paha sanoa, joten jänskää on odotella mitä lokakuu tuo tullessaan. Viime aikoina Töppönen on vaikuttanut kovasti miehistyneen, joten voihan se olla että tämä rakas ukkelimme on vaan ollut hitaasti kehittyvää sorttia 🙂

Syksyä odotellaan muutenkin jo monta asiaa mielessä. Pampula on hoitanut rokotukset kuntoon ja pikkupimulle pitäisi keksiä jotain treeniä ja harrastustoimintaa ettei ihan pääse tylsistymään. Naksutinkoulutus voisi olla yksi vaihtoehto, mietitään miten aikataulut saadaan sopimaan. Jäbä on käynyt Santun ja Lissun mukana pelastuskoiratreeneissä, ja kuulemma jätkässä on ainesta jatkoonkin. Paimennusta varmasti jatketaan myös Jäbän kanssa, ja ajatuksena olisi saada paikka paimennustaipumustestiin syksyn aikana. Valitettavasti testipäiviä ei vaan kovin montaa ole, ja kaikki testipaikat aika kaukana täältä Etelä-Suomesta… mutta katsotaan saadaanko asia järjestymään. Paimennustaipumustestin yläikäraja kun on 2 vuotta, olisi testiin ehdittävä tämän vuoden puolella mikäli meinaa mennä 🙂

j
Ai minäkö pelastuskoiratreeneihin ja paimennustaipumuskokeeseen? No okei…