Joskus tuntuu siltä, että joutuu perustelemaan tätä elämäntapaa ulkopuolisille. Uskottelemaan, että viiden koiran kanssa elämä on ihan helppoa eikä siinä ole sen kummempia ongelmia. Onhan se elämä koirantäyteistä, lattiat ovat useimmiten kuraiset ja koirankarvoja löytyy ruoasta ja vaatteista ja ihan joka paikasta. Ja tietty koirat rajoittavat elämää, ei sitä tuosta vaan lähdetä lomamatkalle tai sen sellaiselle, kun ei näin isolle jengille löydy hoitopaikkaa noin vaan. Mutta nämä ns. rajoitteet elämässä ovat itse valittuja, eikä tätä elämää mihinkään vaihtaisi! 🙂
Nämä karvakasat tuovat niin paljon iloa elämään, kovin tuntuisi tylsältä ilman tätä kotoista sotkua ja touhotusta. Ei tuntuisi aamurutiinit miltään ilman hyvän huomenen toivotusta jokaiselta (nälkäiseltä) hännänheiluttajalta, jotka innolla odottavat heräämistämme ja sitä kohokohtaa eli aamupalaa. Mutta sivullinen ei ymmärrä niitä fiiliksiä, mitä omien koirien kanssa “keskustellessa” ja puuhaillessa tulee, ja kuinka jokainen viidestä koirasta on niin omanlaisensa. Vaikka kaikki ovat samaa rotua (paitsi tietty pikku Pampula), ovat ne silti niin erilaisia, omia yksilöitään omine hassuine tapoineen. Laumassa koirien käyttäytymisen seuraaminen on mielenkiintoista, kuka toimii päällepäsmärinä ja kuka on se ns. heikoin lenkki. Ja kaiken lisäksi roolit vaihtelevat, kun tilanteet muuttuvat. Elämä koiralauman kanssa on todella antoisaa! 🙂
Meillä on tilanne taas tasaantunut, kun Lissun juoksut ovat ohitse ja pojillakin on jo helpompaa. Pientä kisailua Töppösellä ja Jäbällä tuntui olevan, ja pari pientä riidanpoikastakin saatiin aikaan. Nyt taas leikitään ja painitaan vailla huolta huomisesta, kun päätä sekoittavat tuoksut ovat poissa. Pojat ovat hauska kaksikko, ja jää nähtäväksi kumpi ukkeleista on lopulta se isäntä ja talonmies. 🙂 Jäbä on kyllä osoittanut kovasti aikuistumisen merkkejä, ja häntä pystyssä käy komentamassa naapurin Doraa portilla oikean isännän elkein. Töppönen taas on oma hassu itsensä, mamman kiltti kultapoika jolla on tapana tunkea syliin aina tilanteen tullen. Jäbän kanssa käytiin männä viikolla taas paimentamassa, hirveässä kaatosateessa jäädyttiin ja rämmittiin kuraisella pellolla. Kesän aikana on tarkoitus jatkaa paimennusharrastusta Jäbäläisen kanssa, mutta Töppösen kanssa ollaan vähän ns. väliinputoajia harrastusrintamalla. Töppösen kasvattajat olisivat toivoneet ukkelistamme näyttelykoiraa, mutta koska se ei oikein tuntunut mukavalta harrastukselta meille itsellemme eikä Töppöselle, jäi se ajatus sitten kokonaan. Harmi sinänsä, sillä onhan Töpsy komea kuin mikä ja olisi voinut komeuttaan näyttää hieman muillekin. Mutta Töppönen on vähän ujonpuoleinen ukkeli, joka ei vieraiden koirien seurasta oikein tykkää, vaan viihtyy parhaiten kotimiehenä. Kuitenkin tuntuisi siltä, että jotakin kivaa pitäisi keksiä. Ehkä uskaltaudumme Töppösen kanssa kesän aikana MH-luonnekuvaukseen, ja mietimme mahdollisia harrastusvaihtoehtoja tuloksen saatuamme. Josko se antaisi jotain ideaa mikä sopisi tälle kiltille ja kuuliaiselle, mutta pikkuisen pehmeälle pojallemme.
Ja juoksuista tuli mieleen, että kevätjuoksut ovat alkaneet myös sijoituskoirallamme Hilmalla (Mustikkakuonon Nelli Nonparelli). Meillähän on tarkoistus astuttaa Hilma sitten seuraavista juoksuista syksyllä. Tällä aikataululla juoksut ajoittuvat sinne marraskuun kieppeille, joten mahdolliset pennut syntyisivät tammikuussa ja olisivat luovutusikäisiä maaliskuussa 2016. Tämä aikataulu jo nyt tiedoksi niille, jotka ovat miettineet pentua seuraavasta Mustikkakuonon pentueestamme, ollaan yhteyksissä!
Tämä Hilma Hilmuskainen on myös mahdollista tavata, jos niin sovitaan. Hilma asuu mukavan Nyholmin perheen luona Helsingissä toisen lammaskoiran Hertan kaverina. Hilma on ollut varsinainen puuhapirkko, kova tyttö touhuamaan ja askartelemaan omiaan, mutta onneksi nyt jo rauhoittumaan päin. Luonteeltaan Hilma on vakaa kuin kallio, luotettava ja itsevarma kuten vanhempansa Mustikka (Old Cobbler’s Imagination) ja Pomo (Blockhead’s Your Highness). Terveyspuolella Hilmalla ei ole koskaan ollut mitään erityistä, luustoltaan tyttö on vahvaa tekoa kuten isänsä Pomo. Lonkat on kuvattu tuloksella B/B ja kyynärät 0/0. Silmätarkastus ja MH-luonnekuvaus on Hilmalla kalenterissa kesän aikana 🙂
