Täällä ollaan!

Blogi on ollut laiskasti päivittyvää sorttia viime aikoina, mutta täällä sitä kuitenkin ollaan 🙂 Syynä hiljaisuuteen ei ole kuulumisten vähyys, vaan totaalinen kiire ja syysväsymys tässä härdellissä. Kotona on tehty pientä remonttia koko syksyn, ja töissäkin pitää keretä käymään, ja koirat tietenkin vaativat myös oman aikansa. Kaikki on kuitenkin hyvin meillä kotona, sekä kuulumisten perusteella myös kasvateillamme on syksy mennyt mukavasti. Kesäpennut kasvavat pikkuhiljaa isoiksi koiriksi, hampaat vaihtuvat ja välillä tuntuu kasvavan korvat ja välillä tassut tai häntä. Meidän Jäbättinen taitaa olla uroksista se hännänhuippu, joka kerää painoa hitaammin kuin muut. Ja näyttää myös erilaiselta, sillä Jäbä on osittain jo harmaa turkiltaan, kun yleensähän pennut ovat tässä vaiheessa vielä ihan pikimustia. No mutta ei värillä väliä, pääasia että hyvin menee 🙂

Näin iloisesti loikkii Floki-poika kotonaan Pudasjärvellä
Näin iloisesti loikkii Floki-poika kotonaan Pudasjärvellä. Kuva Jenni Naumanen
Elämä on laiffii! Kuva Jenni Naumanen
Elämä on laiffii! Kuva Jenni Naumanen
Floki
Flokin piha on jo ihan kuurassa. Kuva Jenni Naumanen

Eilen saimme kivoja vieraita kylään, kun PandaKerttu tuli moikkaamaan veljeään Jäbää Lauran kanssa, ja Eve tuli mukaan Hilma Hilmuskaisen kanssa. Hilmahan sai muutama viikko sitten uuden lookin, kun turkki lähti ja alta kuoriutui hauskannäköinen tytteli. Soft Motions kasvattaja Heidi tuli myös katsastamaan miten isukki-Hjalliksen pennut ovat kasvaneet, ja sai otettua hyviä kuvia pikkuvekaroista. Jäbällä ja Pandalla kyllä riitti vauhtia ja virtaa, ja jaksoivat painia monta tuntia taukoamatta, ja sisälläkin pistivät vielä ranttaliksi kaataen ison kupillisen vettä keskelle lattiaa. No lattioiden lainehtimiseen sitä on taas jo totuttu, vettä tai pissaa, aina on jotakin 😉 Kiitos teille kaikille vierailusta, ja Heidille suurkiitokset onnistuneista kuvista – tässä hieman otoksia ihailtavaksi!

juhuu2 juhuu jäbättihilma ja vekarat juoksukisaavekarat1panda2pandajäbä

 

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s