Meillä syödään kiinteää ruokaa. Ja syömisen lisäksi ruoassa uidaan tai yhtähyvin ruoka-astiassa voi ottaa vaikka päikkärit. Mutta eihän kaikessa voi olla hyvä heti pienestä pitäen… joten eiköhän harjoittelu tee lopulta mestarin jokaisesta pikku pallerosta. Tärkeintä on että ruoka maistuu, ja hyvin maistuukin! Pikku-Salama on saanut ruokansa ihan yksityiskupista, kun muut ovat joutuneet toistaiseksi tyytymään yhteiskuppiin ja ruokataistoon kavereiden kanssa. Ja hyvin Salamalle sapuska uppoaa, pikkujäbä on selkeästi päättänyt kuroa kokoeron kiinni ja kasvaa yhtä isoksi kuin muut, ellei isommaksikin 🙂 Näihin kuviin ja tunnelmiin siis tänään:





