Onnistunut päivä MH-luonnekuvauksessa

Viime lauantaina lammaskoirat tekivät hienoa työtä MH-luonnekuvauksessa. Kaikkiaan 8 vanhaenglanninlammaskoiraa saapui Mäntsälään rotuyhdistyksemme yhdessä Westiekerhon kanssa järjestämään MH-kuvaukseen, ja tämä oli upea saavutus rotumme harrastajilta. Oli tosi kivaa nähdä näin paljon porukkaa ja koirien hyviä tuloksia testiradalla. Päivän aikana nähtiin monenlaisia suorituksia ja erilaisia reaktioita ja niitä oli kyllä todella mielenkiintoista katsella. Ihan jokaisen koiran kuvausta emme valitettavasti ehtineet näkemään, kun Ansku pääsi paikalle vasta hieman myöhemmin ja Santtu toimi C-toimitsijana vastaten vieheestä ja ampumisista sun muista kuvauksen ajan. Oikein paljon ONNEA kaikille mukana olleille lammaskoirille omistajineen ja kiitos mukavasta seurasta! Ja suuret kiitokset yhdistyksemme puuhanaiselle Minnalle joka Santun kanssa järjesti tämän tilaisuuden lammaskoirille!

Kasvattimme Milo (Mustikkakuonon Mäkimeirami) oli helteisen ja kuuman päivän viimeinen kuvattava. Ja vaikka ajomatka Heinävedeltä oli ollut pitkä, hyvin Milo jaksoi suorittaa kuvauksen innolla läpi. Milo on reipas ja sosiaalinen kaveri, joka ei tuntunut mistään sen suuremmin hätkähtävän. Leikki innokkaasti testinohjaajan kanssa heti alkuun, ja tästä jatkettiin sujuvasti eteenpäin. Viehe sai mennä menojaan kuten muillakin lammaskoirilla, eikä etäleikkijän luokse menty ilman emäntää (aivan kuten siskonsa Lissu!). Räminälaitetta Milo sen sijaan uskalsi mennä tutkimaan, ja haalarihemmokaan ei sitten lopulta ollut niin paha, vaikka sitä vähän kannattikin väistellä ja kiertää kauempaa. Aaveosuus on yksi MH-kuvauksen kiinnostavimmista osioista, ja eri koirien reaktiot aaveiden ilmaantuessa ovat kiinnostavaa seurattavaa. Milo pysyi koko osion ajan tiukasti Päivin vierellä puolittain edessä seisten ja tarkkaili aaveita herpaantumatta. Vaikka kuinka pelottaisi niin emäntää ei jätetä 🙂 Kunhan saan Päiviltä viralliset tulokset, kirjoittelen ne tänne vielä kokonaisuudessaan (ja tulevathan ne aikanaan KoiraNettiin). Suurkiitos Päivi ja Jyrki kun toitte Milon MH-kuvattavaksi! Kasvattajat ovat ylpeitä hienosta suorituksesta ja oli muutenkin ihana nähdä Milo Miloskajaa pitkästä aikaa! Terveisiä kotiin myös pikkuveli-Lukalle ja vanhaherra-Leeville 🙂

testinohjaajan tarkastelussa
Testinohjaajan käsittelyssä
Leikitään! Milo lähti mukaan leikkiin testinohjaajan kanssa.
Leikitään! Milo lähti mukaan leikkiin testinohjaajan kanssa.
rämin
Räminälaitteen edessä. Ääniherkkkyysosuudessa tarkkaillaan koiran pelkoa, uteliaisuutta ja kiinnostusta räminälaitetetta kohtaan. Laite ohitetaan muutamaan kertaan kävellen vierestä.
Aaveosuudessa kuvataan koiran tarkkaavaisuutta, pelkoa ja uteliaisuutta aaveiden suhteen.
Aaveosuudessa kuvataan koiran tarkkaavaisuutta, pelkoa ja uteliaisuutta aaveiden suhteen.

Nyholmit olivat myös mukana kuvauksessa Hertan kanssa. Suoritus meni hyvin herttamaiseen tyyliin eli eteni rauhalliseen tahtiin ilman hötkyilyjä. Paljon onnea hyväksytystä suorituksesta Hertta! Ja autojen luona odotteli pikkuinen nöpönenä Hilma, joka tarkkaili josko eväistä tipahtelisi edes pienen pieniä palasia maisteltavaksi. Hilma on kyllä ihanan avoin ja iloinen pentu ja jo nuoresta iästä huolimatta varsinainen reissutyttönen, joka tottuneesti tuntuu viihtyvän paikassa kuin paikassa. Nähdään taas pian Hilma 🙂

hilma
Pikku-Hilma se kohta täyttää täydet 4 kk

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s