Maailman Paras Mörö

Viime viikonloppuna jätettiin isäntä ja muut koirat kotiin, ja lähdettiin Mörön kanssa reissun päälle ihan kaksistaan. Perjantai alkoi piipahduksella toimistolla, jossa Mörö kävi ottamassa pienet päiväunet työhuoneen lattialla. Sen jälkeen hypättiinkin autoon ja lähdettiin mökille Meri-Teijoon! Mutta emmehän me kaksistaan olleet, sillä matkaan mukaan tuli myös 6 kaveria ja ainoana urospuolisena vahvistuksena pieni espanjalainen katupoika Bob (jonka roduista ei ole tarkkaa tietoa). Mörö sai näin kunnian lähteä ainoana lammaskoirana mukaan, ja tarkoituksena olikin jättää taustatuki kotiin ja katsoa miten möröläinen pärjää ilman lauman muita koiria.

mörö töissä
Mörö piipahti toimistolla

Ja hyvinhän meillä meni, Mörö on kyllä ihan maailman paras reissukaveri. Sen kanssa on kaikki helppoa ja mutkatonta, käyttäytyy hyvin ja kuuntelee mitä sanotaan. Ei hötkyile turhia, vaan tassuttelee rauhallisesti kaikessa mukana. Uudet paikatkaan eivät niin jännitä, kunhaan vaan muistaa aina kertoa Mörölle mitä tehdään ja rohkaista tätä parhaansa mukaan. Bobin kanssa tulivat hyvin toimeen, vaikkakin Bob on hieman arka ja pelkää isompia kavereita, Mörö antoi Bobin olla omassa rauhassaan. Möröllä oli nääs tärkeämpääkin tekemistä, eli keittiön tarkkailu ja herkkujen vahtiminen (kiitos Sarille!). Yöt nukuttiin vuodesohvassa vierekkäin, jossa Mörö uskollisesti vartioi emäntäänsä herkeämättä. Olipa mukavaa olla muutama päivä kaksistaan Mörön kanssa, näin ehti paljon paremmin tarkkailla koiran käytöstä ja uusiin tilanteisiin reagoimista. Kaikki meni hienosti, kiitos mökkiseuralaisillemme hyvästä seurasta ja kivasta reissusta!

Mörö Meri-teijossa meren rannalla
Mörö Meri-Teijossa meren rannalla

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s