Vuosi 2012 on nyt jätetty kunniakkaasti taakse. Kaikenlaista sitä ehtikin taas tapahtua koirarintamalla viime vuoden aikana, vuodesta jäi hyvä maku, mieleen jäi paljon muistoja ja mukavia tapahtumia. Kiitos kaikille niille ihmisille joiden kanssa on tavattu, vaihdettu kuulumisia, keskusteltu ja kirjoiteltu sekä vaihdettu mielipiteitä! Koiraharrastus on parhaimmillaan antoisaa ja leppoisaa ja tuo mukanaan uusia tuttavuuksia. Vuonna 2012 olimme mukana myös rotuyhdistystoiminnassa Santun päätyessä takaisin hallitukseen. Myös muutama “epävirallinen” mutta erittäin onnistunut ja rento koiraleiri pidettiin ja käytiinpä myös kannatuksen vuoksi rotuyhdistyksen erikoisnäyttelyssä viettämässä mukavaa päivää.
Päällimmäinen ja suurin muutos kuluneena vuonna oli kuitenkin raikulipoika Töppösen kotiutuminen perheeseemme. Päätös Töppösen ottamisesta tehtiin hieman yllättäen vaikkakin samalla tarkkaan harkiten, mutta ajattelemme että joskus ne parhaat päätökset syntyvät näin tunteita seuraillen. Ja hetkeäkään emme ole katuneet, Töppönen on aivan mahtava tyyppi, rennolla ja letkeällä elämänasenteella varustettu hieno uros ♥ Töppönen on tuonut elämäämme paljon iloa ja hauskuutta (varastelemalla ruokaa ja tavaroita) ja ukkelin kehitystä ja kasvua on ollut ihanaa seurata. Poika on myös todistanut olevansa fiksu ja helppo kouluttaa, tosin joskus tokotreeneissä on enemmän keskittynyt rentoutumiseen ja lattialla pötköttelyyn jos treeni ei ole maistunut. Persoonallinen kaveri kaikenkaikkiaan ja olemme niin iloisia että ukkeli päätyi meille asumaan. Suurensuuret kiitokset Czarlinda’s kenneliin Ernolle ja Merjalle ihanasta uroksestamme! Ja kiitos myös kaikesta avusta ja yhteydenpidosta, mukavista tapaamisistamme ja Töppösen hoidosta sekä kuskaamisista näyttelyihin!
Lissun kanssa aloitettiin syksyllä pelastuskoiraharrastus ja homma on päässyt vauhtiin mukavasti. Ensin Santtu treenasi yksin toimien Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistyksessä maalimiehenä hakutreeneissä ja opetellen toimintaa. Vähitellen Lissukin pääsi mukaan viikkotreeneihin milloin metsään ja välillä erilaisiin ympäristöihin. Lokakuussa Lissu läpäisi vaaditun taipumustestin oikein hienosti, joten treenit jatkuvat ja näistä tulemme kertomaan taas blogissa lisää kunhan joulutauko on ohitse.
Mustikkakuonon ekan pentueen terveystutkimukset ovat myös päässeet alkuun. Tällä hetkellä tutkimuksissa ovat käyneet meidän Lissun lisäksi pojat Totoro Torniossa ja Jytte Kalajoella. Lämpimät kiitokset Komulaisen ja Erkkilän perheille koirienne viemisestä tutkimuksiin! Muutenkin kasvateiltamme on saatu kivasti kuulumisia, toiset pitävät enemmän yhteyttä kuin toiset- mutta kaikilla tuntuu pyyhkivän ihan hyvin. Kiitos kaikille Mustikkakuonon pentujen omistajille kuluneesta vuodesta ja koirienne hyvästä hoidosta! Jos nyt loputkin pentukarvasta alkaa olla vaihtunut ja turkin kanssa meinaa tulla tenkkapoo, ottakaahan yhteyttä ja keksitään keinot millä tilanteesta selvitään 🙂
Mustikan ja Mörön kanssa käytiin kesän aikana luonnetesteissä, ja tulokset olivat kiinnostavia ja osittain myös yllättäviä. Mustikka todettiin rodunomaiseksi ja läpäisi testin ihan kunniakkaasti, osapisteiden ollessa aikalailla sellaisia kuten lammaskoiralla kuuluukin. Mörön testitulos olikin yllätys, sillä testi keskeytettiin Mörön tehtyä täydellisen stopin tahtomatta liikkua enää metriäkään. Möröläinen todettiin luonteeltaan pehmeäksi. Testeissä käyminen todellakin kannatti, sillä nyt ymmärrämme Möröäkin paremmin, ja osaamme koulutuksessa keskittyä Mörön itsetunnon parantamiseen ja sitä kautta helpottaa tilannetta.
Nyt on sitten aika asettaa suunnitelmat ja tavoitteet vuodelle 2013!
Suurimpana ja tärkeimpänä suunnitelmana on Mustikkakuonon kennelin toisen pentueen saattaminen maailmaan. Olemme aikoneet astuttaa Mustikan seuraavista juoksuista maalis-huhtikuussa, joten toivottavasti saisimme kovasti toivottuja kesäpentuja hoidettavaksemme. Mustikalle on löydetty hyväluonteinen terve uros, jonka olemme jo aiemmin tavanneet ja tämän rauhalliseen luonteeseen ihastuneet. Laittelemme uroksesta tietoja heti kun saamme myös kuvia – valitettavasti vierailumme uroksen luo on nyt kiireiden ja muiden hässäköiden vuoksi siirtynyt joulukuulta tammikuulle. Mutta pikapuoliin lähdemme siellä käymään ja palaamme tähän asiaan heti tapaamisen jälkeen!
Lisäksi Lissun treenit jatkuvat pelastuskoirayhdistyksen riveissä ja tavoitteena on tottisnäytän läpäiseminen mahdollisesti heti tammikuun aikana. Töppösen kanssa jatketaan myös treenejä, mutta vielä ei ole selkeätä suunnitelmaa mitä otetaan mukaan tokoilun lisäksi. Kiinnostavia treeniryhmiä on niin paljon, että iskee valinnan vaikeus! Kun kuitenkaan ei joka paikkaan ehdi ja arkiviikoilla ilta-aika on rajattua. Näillä näkymin Töppönen tulee piipahtamaan myös muutamissa näyttelyissä kasvattajiensa kanssa.