Ajelimme Töppösen kanssa viettämään sateista päivää kasvattajien luokse. Tilanne oli siksi erityinen, että vieraaksi oli saatu myös Tollo-sisko kaukaa Sodankylästä. Ja lisäksi paikalla olivat myös muut ihanat siskotytöt eli Helinä, Lumikki, Bertta ja Minni. Sisarusparvi on kyllä niin samankokoista ja näköistä porukkaa, että näiden erottaminen toisistaan on hieman hankalaa. Töppönen taitaa tosin olla eniten turkistaan jo harmaantunut, mutta muuten ovat ihan samanoloisia kaikki. Ja varsinkin yhtä vauhdikkaita ja kovia tekemään tuhojaan… meillä olikin vertailut siitä, kuka on syönyt eniten taloa, kenkiä, tomaatteja (kyllä) tai mitä ikinä. Ja kyllä sitä puhtia taas riitti ja kura roiskui kun tämä jengi paineli pitkin pihamaata. Vaikka satoikin niin eipä me sokerista olla eikä tuo tahtia haitannut. Kiitos kaikille mukavasta päivästä ja paranemisia koipensa katkaisseelle kasvattajalle Ernolle! Kuvat kuraisista koiranpennuista kertokoot tässä nyt loput 😀
