Tokotreenejä ja luonnetestejä

Lissun kanssa on aloitettu pentutokoilu. Muutama oikea treenitunti on takana, ja kyllähän tämä harrastusmuoto alkaa tuntua aika kiinnostavalta. Lissu oppii nopeasti, ja vaikka keskittymiskykyä vilkkaalla nurmikentällä treenatessa koetellaankin, niin kuitenkin jo monta pikkujuttua on saatu hallintaan. Katsellaan siis rauhassa, miten treenailu etenee, ja onko tästä meille pysyväksi harrastusmuodoksi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja lisäksi olemme innoissamme, sillä Mustikalle ja Mörölle on nyt molemmille varattuna paikka viralliseen luonnetestiin kesäksi.  Luonnetestihän on alunperin palveluskoirille kehitetty testimuoto, jossa testataan koiran käyttäytymistä tilanteissa joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Testi koostuu erilaisista osista, mm. kelkkakokeesta, jossa testataan koiran toimintakykyä ihmisen näköisen hahmon lähestyessä hitaasti kelkalla koiraa kohti. Lisäksi testataan esimerkiksi koiran temperamenttia siten, että yllättäen  koiraa kohti vieritetään takaapäin rämisevä peltitynnyri.  Muissa testin osissa käsitellään mm hermorakennetta, taisteluhalua, luoksepäästävyyttä ja laukaisupelottomuutta.

Myös lammaskoirille testi on ihan sopiva, siinä saadaan paljon hyvää tietoa ja käsitystä koiran käyttäytymisestä. Vuosien varrella lammaskoiria on testattu harmillisen vähän, siksi tuloksia on vielä melko hankalaa vertailla. Mutta toivotaan että tulevaisuudessa muutkin innostuvat enemmässä määrin testaamaan koiriaan ja saadaan testituloksia lisää! Meitä ainakin kiinnostaa kovasti miten koiramme testitilanteessa käyttäytyvät, ja millaisia pistemääriä eri osioista saadaan. Mukaan kesäkuun testiin Nokialle saadaan myös Mörön velipoika Viski, joten on kiva nähdä miten sisarukset testin suorittavat 🙂 Kerromme siis kuulumisia testeistä myöhemmin!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s