Mustikka ja hassu istumatapa

Hiphei – kevättä kohti!

Niin vauhdikkaasti mennään nyt kevättä kohti, ettei meinaa löytyä aikaa blogin päivittämiseen ollenkaan. Mutta täällä ollaan taas! Tosin isäntä on työmatkalla ja emäntä kärsii selkäsäryistä, joten koirilla on suoraan sanottuna tylsät oltavat. Pidempiä lenkkejä joudutaan nyt odottamaan loppuviikkoon että isäntä kotiutuisi. Näillä kuitenkin mennään nyt, ja koitetaan keksiä kotosalla mukavaa puuhaa ja varsinkin Lissulle aivotyötä ja tekemistä, ettei ihan tylsistyttäisi.

Lissun naksutintreenit ovatkin edenneet mukavasti, ja paljon on opittu uutta. Tässä pieni pätkä videota kosketuskepin kanssa treenaamisesta.

Mustikka juhli viime viikolla synttäreitään, ja täytti kokonaiset 5 vuotta ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ Niinkö kauan siitä jo on, kun tämä odotettu perheenlisäyksemme haettiin Raisiosta kotiin. Mustikka oli pitkään harkittu valinta, siinä vaiheessa olimme jo miettineet muitakin rotuja ja käyneet läpi monet vaihtoehdot. Mutta onneksi palaset loksahtivat kohdilleen ja teimme hyvän valinnan! Iso kiitos Old Cobbler’s kennelin Satulle tästä ihanasta nartustamme, joka on kyllä antanut meille niin paljon. Mustikka tuntuu vaan paranevan vanhetessaan, nykyään on kovin rauhallinen ja mukavuudenhaluinen muori.

Mustikka ja hassu istumatapa
Mustikka 5 vee!

 

Ainiin, ja vihdoin olen onnistunut saamaan Mustikalle varatuksi luonnetestipaikan toukokuulle. Nyt vaan toivotaan etteivät juoksut tule juuri väärään aikaan pilaamaan meidän testiin osallistumistamme.

Yritän katsella keväälle myös Mörölle jostakin testipaikkaa, toivotaan että sekin homma tärppää ja paikka irtoaa. On harmillista kun luonnetestit ovat aina niin täyteen buukattuja, että paikat ovat kiven alla ja jonot pitkiä.

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s