KuraLiisa ja Humppa Hunskeli pentunäyttelyssä

Jossakin mielenhäiriössä keksimme Pihlan kanssa ilmoittaa sisarukset pentunäyttelyyn. Ensimmäinen näyttely johon ipanoilla oli ikää riittävästi (5 kk ja kokonaiset 4 päivää), oli messukeskuksen suuri Puppy Show joka pidettiin Lemmikki- ja Kädentaitomessujen yhteydessä. No ilmoittautuminen menemään, ja sinne sitten vaan!

Ensin tosin meidän Lissu Lisbeth joutui kunnon pesulle ja harjattavaksi, jotta kehtasimme lähteä ihmisten ilmoille täältä maaseudun kurahärdellistä. Lissu on kyllä siitä helppo pentu,
että tykkää tosi paljon olla pestävänä, ja oikein juoksee innoissaan suihkun alle heti kylppäriin päästyään 🙂

Humppa Hunskelikin saatiin onneksi paikan päälle yhtenä kappaleena. Tämä toteamus siksi, että Humppiksella on ollut viime aikoina taipumuksena joutua kommelluksiin, ja päivystyksessä on vierailtu pariinkin kertaan….  On tullut toisen koiran hammasta silmäkulmaan sekä ponin kaviota hännäntyveen. No onneksi vakavilta onnettomuuksilta on vältytty ja Humpalla on kaikki hyvin! Ja pysykäähän nyt poissa päivystyksestä jatkossa, please 😉

Santtu piipahti kehässä molempien pentujen kanssa. Sijoitusta emme saaneet, emmekä sitä odottaneetkaan, mutta saimme kuitenkin ihan asiallisen oloiset ja mielestämme paikkansa pitävät arvostelut molemmille pentusille. Lissu on vielä kovin rimpula, ja aika varmaankin saa jatkossa kehitystä aikaan. Katsotaan josko myöhemmin vielä näyttelykärpänen puree (tällä hetkellä vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta koskaanhan ei voi tietää 😉 ) ja vielä ilmoittaudumme jonnekin.

HUMPPA (Mustikkakuonon Mantelilastu). “Iloinen, reippaasti liikkuva 5 kk ikäinen pentu, jolla hyvät mittasuhteet ja hyvin kehittynyt tanakka runko. Vielä hyvin kapea kallo, kuono-osan tulisi olla vahvempi ja alaleuan leveämpi, aika varmasti auttaa. Riittävä luusto. Vielä hieman kapea etuosa. hyvä ylälinja. Höttöinen pentuturkki sinisellä pohjalla, valkoinen läntti. Hyvin viehättävä luonne.”

LISSU (Mustikkakuonon Metsämansikka). “Mukavasti liikkuva, reipas ja ulospäinsuuntautunut 5 kk ikäinen narttupentu. Vielä kovasti kehitysvaiheessa. Kapea pää ja kuono-osa tulisi olla vahvempi. Hyvä ylälinja. Rintakehän tulee rotevoitua ja rungon tanakoitua. Hyvin kulmautunut takaosa, edessä vielä löysyyttä kyynärpäissä.  Hyvä pentuturkki, sinisessä manttelissa valkoinen läntti.”

Päivä oli muuten antoisa, pennut saivat paljon huomiota ja rapsutuksia osakseen Lemmikkimessujen kävijöiltä, ja luonamme kävi monia rodusta kiinnostuneita kyselijöitä. Messujen puolella oli paljon kaikkea kivaa ja koirat saivat maistiaisiakin 😀

Myös Jenni ja Hemmu olivat mukana näyttelyssä ja kävimme pihalla nappaamassa pentukolmikosta kuvan. Kylläpä meidän Lissu näyttääkin pieneltä tuossa poikien välissä 🙂 Kiitos näyttelypäivän hyvästä seurasta Jenni ja Hemmu + Pihla ja Humppa!

One comment

  1. ooooooo. ompa humppa komiana tossa kuvassa. ja siis olennaista näin jälkikätten reissussa oli se, että ipanoitten päät ovat todettu kestäviksi… n. 100 tahmatassuista pikkulasta taputti koiria päivän aikana ja häntä jaksoi heilua! ja molemmat reippaita, ulospäinsuuntatuneita ja itsevarmoja ipanoita. hyvä pikku-lampurit!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s