Hammaslääkäriä ja ojankaivuuhommia

Mustikka käväisi viime viikolla Espoon Eläinsairaalassa näyttämässä eläinlääkärille yläkulmahampaitaan. Kulmurit ovat molemmat hieman katkipoikki ja tarvitsevat röntgenkuvauksen, jotta selviää onko ydin kuinka näkyvissä. Saimme lähetteen hammasspesialistille ja suuntaamme siis seuraavaksi Anidentiin jatkamaan tutkimuksia. Katsotaan kuinka Mustikka-mamman käy ja joudutaanko leegoja suussa juurihoitamaan vai miten hammashoito etenee.

Mustikan mieluisin matkustuspaikka. Valitettavasti etupenkillä  saa istuskella vain auton ollessa paikallaan 🙂

Viikonloppu vierähti pihalla ojankaivuuhommissa, ja se olikin koirien mielestä tosi mukavaa. Lissu lätsytteli kuralammikoissa sydämensä kyllyydestä ja sen jälkeen mentiinkin kunnon pesulle kun koko porukka oli yltäpäältä ravassa. Lissu käväisi viime viikolla myös toisella rokotuksella Vetericassa, ja painopuntari näytti pikkuipanan painoksi 13,2 kiloa. Eli ei olla ihan pieniä enää! Ja isoksi kasvamisesta kertovat myös uudet opitut temput, Lissu on oppinut kaatamaan eteisen vaatenaulakon (jee :D) ja kippaamaan kukkapurkit nurin keittiön pöydältä (se siitä orkideasta).

Lissu kuranaama
Pesun jälkeen pötkötellään

Lopuksi vielä oikein iloisia uutisia melkein naapurista Kirkkonummen Masalasta 🙂 Viime viikolla Soft Motion’s -kenneliin syntyi 9 uutta lammaskoiranalkua (4 urosta ja 5 narttua).  Kuvia ja lisätietoja pikku puppanoista löytyy linkistä http://www.softmotionskennel.com/index.htm

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s